tää on tuulinen, kylmä paikka

Pelkään sulkea silmäni, sillä uusi huominen pelottaa. Pelkään, että uusi päivä lyö mua avokämmenellä kasvoihin, se satuttaa, se pahoinpitelee. Toivoisin vain, että uusi aamu kohtelisi lempeästi, antaisi mulle armoa, mahdollisuuden hengittää vapaasti. Mä en pysty katsomaan maailmaa enää positiivisessa valossa. Haluan vain olla yksin, katsella pilvetöntä tähtitaivasta ja seuraavan aamun nousevaa aurinkoa. Haluaisin ottaa kaikki vihkoni ja kynäni mukaan, ja jäädä istumaan eräälle laiturille, kuuntelemaan veden virtauksen ääntä, lintujen laulua ja satunnaisten ohiajavien autojen ääniä. Tahtoisin upottaa jalkani jääkylmään veteen, istua siinä pitkään, todella pitkään. Saisin vihdoinkin olla yksin. Saisin kirjoittaa rauhassa, antaa ajatusten lentää. Mutta mä en saa, mä olen kahlittuna suorittamaan jokapäiväiset rutiinit, esittämään iloista, vaikka oikeasti sisällä myrskyää. Pitää hymyillä, vaikka itkettää. Pitää esittää, että nautin elämästä, vaikka oikeasti haluaisin vaan kuolla. Pitää syödä normaalisti, vaikka heti sen jälkeen haluaisi vain oksentaa. Pitää puhua normaaleista asioista, vaikka hitaasti veri tihkuu legginsien ohuen kankaan läpi reisissä olevien uusien viiltojen takia. Mä en edes itse tiedä, kuinka paljon mä pystyn piilottamaan hymyn taakse, suorittamalla jokapäiväisiä perusjuttuja, vaikka nekin vaativat multa ihan liikaa, ne saavat mut väsymään. Mä en tajua, miten mä olen tässä vielä, vaikken mä jaksa elää.

Tulevaisuus pelottaa ihan liikaa, mä en jaksa enää kannatella niitä suojamuureja, mutta mun on pakko. Mun on pakko, koska muuten ihmiset näkis sen, että mulla ei ole kaikki hyvin. Mähän olen aina ollut se iloinen, hymyilevä naapurintyttö, jolla on rakastava perhe, jolla koulu menee hyvin. Mun asioistani vaietaan, mä olen likainen, turha musta tahra tässä maailmassa. Mä olen liian kauan yrittänyt olla mieliksi muille, enää mä en jaksa. En saa ajatuksia verbaaliseen muotoon, se on liian vaikeaa. Mä olen vain niin ahdistunut, peloissani ja väsynyt tähän kaikkeen. Kumpa mä voisin jo lentää pois. Kumpa mä olisin jo niin kevyt, että lentäisin tuulen mukana, eikä kukaan sais mua enää kiinni.