Odotan vain sitä päivää kun mä vihdoinkin teen sen. Tapan itseni. Mä olen täysin varma siitä, että tulen kuolemaan oman käden kautta. En välttämättä tänään, en huomenna, en ensi viikolla enkä välttämättä ensi vuonnakaan. Mutta tiedän sen, että niin mä täältä lähden. Mua väsyttää nyt ihan liikaa, tänään mä pääsen vihdoinkin kotiin. Odotan sitä, että saan vain nukkua, ei tarvitse välittää mistään. Ei tarvitse syödä, saa lähteä pitkälle lenkille. Kukaan ei saa tietää, jos oksennan, kukaan ei saa tietää, jos viillän piiloon. Suojamuurit ovat nyt vahvemmat kuin koskaan. Vaikka samalla olen ylpeä ylläpitäessäni sitä kulissia joka näyttää tyynin pinnan, salaa mä toivon, että joku pystyisi rikkomaan nuo huolella vaalitut kulissit, suojamuurit mun ympäriltäni, ja saisi oikeasti tietää, miltä musta tuntuu, miksi teen itselleni pahaa, miksi haluan kuolla. En edes itse tiedä kaikkeen vastausta, mutta ehkä, ehkä joku pystyisi auttamaan mua löytämään ne. Ehkä, ehkä vielä joskus.
Nyt oon vaan liian väsynyt, onneksi mä olen lähes selvinnyt tästä viikosta, ehkä selviän ensi viikostakin. Tai mistä sitä koskaan tietää. Mä ainakin yritän. Nyt odotan vain psykologin tutkimusten alkamista, jonka jälkeen mulla todennäköisesti alkaisi terapia tai jotain. En mä tiedä mitä ajatella tästä. Onko tämä hyvä, vai onko tämä ihan täysin turhaa. Saanko mä yhden vastauksen, ja samalla herää tuhat kysymystä lisää? Vai selviäisikö tämä näiden tutkimusten avulla, saisinko mä jonkinlaista suuntaa, mitä kohti mun pitäisi mennä? Saisinko jotain apua siihen, että mä olen ihan täysin tyhjä. Pelkkää mustaa tyhjyyttä, pimeää.
jaa a, sun suojamuurit kyllä huomataa ja ei ne kyllä ihan kaikkea 'piilota'. ja itsemurha on nyt viimisin mitä sun pitäis ajatella. se tuo niin paljo tuskaa sun vanhemmille ja kavereille. joo sun ei tarvi elää ja jaksaa tät paskaa, mut mietippä minuutti kaikkia ihmisiä jotka sust välittää ja että mitä niille sit tapahtuu. sun äiti, sisko, iskä, kaikki sun perheenjäsenet itkee sun hautajaisis ja aattelee et mitä mä tein väärin ja et mitä oisin voinu tehä. itsemurha on itsekästä, koska asiat kyllä paranee kun siihen uskoo, mut se mitä sun kuolema kaikille tuottais ois vaan epätoivoo, sä et haluu että sun äitis itkee joka ilta, koska sulla on paska päivä. ajattele ite ja ajattele sun läheisii. kaikkien maailma kaatuis jos tappaisit ittes. ei mul muuta
VastaaPoistat. laura
joo mä tiedän et se on itsekäst, ja onha se mulleki aina se viimenen vaihtoehto. mä aattelen tota aika paljonkii et mite paljo paskaa tuun aiheuttaa mun porukoille jnejne. mut nyt taas ei oo menny hyvin niinko ollenkaa, joka päivä vaa samaa rataa vaik yrittäs tehä mitä ja nii tosi tyhjä olo, et sentakii oon miettiny tota itsemurhaa et kyl viel jonai päivän. mut en mä kyl usko että ees pystyisin siihe vaikka luulenkii.
Poistapuhu siitä hyvä nainen! kaikkee on vastaus ja itsemurha on viimisist viimeinen ja ei ees sitäkää. oon ollu siinä tilantees kahdesti ja tosi lähelt on liipassu. kaikkein paskinta siinä on sen jälkee ku pitää pyytää anteeks. äiti kysyy et miks ja miks et kertonu. siit tulee molemmille niin paska ja itsekäs olo. se siinä on kaikkein kauheint, ei se että se esim. ei onnistu, vaan se anteeks pyytäminen. vaikka sulla on tosi huono olo, et haluu kokee sitä ku kaikki on pettyny ja aattelee että miten ne ei tienny mitään ja oisko voinu tehä jotain.
VastaaPoistamm totta, yritin kyl jo puhua täst oisko ollu torstaina, ja nyt just alettii miettii mulle esim et jos jonkilainen terapia auttais, kunha ne psykologin tutkimukset on ohi, ku se varmaa antaa jotai vastauksii mulle ja niinko iha muilleki et miks teen miten teen jne. ja jos pääsisin kunnol purkaa tät kaikkee johonki, tai niinko alottaa iha alusta, ku nyt on keskitytty johonki iha väärii asioihi (tiiät varmaa mitä juttui tarkotan). mut sitä mä just oon miettiny, et ku itsemurha on se viimenen ratkasu, sit jos ei onnistuiskaa, ni sit ois just se anteeks pyytely, en mä haluu mun porukoille aiheuttaa vitusti paskaa oloo, että tappaisin itteni nyt, ku just kuitenkii oon saamas apuu näihi juttuihi ja näi. mut kieltämättä kyl itteni tappaminen käy aika usei mieles, mut eiköhä tää tästä toivottavast.
PoistaVaikeiden prosessien lävitse ei pääse ilman ahdistusta ja tuskaa ja vaikeita hetkiä. Mutta niiden läpi kulkeminen tuo juuri sen arvon elämälle. Kun saa perspektiiviä vähitellen asioihinsa, niin sittan vasta huomaa, että asiat alkavat selkiytymään. Kun paskamyrskyn keskeltä alkaa välillä ilmestymään pieniä onnenpisaroita, niin tajuaa, että kaikki on sen arvoista! Taistele!
VastaaPoistayritän:)
Poista