mä lähen sen takii ku ei oo hyvä olla

Nyt ei ole yhtään hyvä olla.

Painan terän hitaasti reiteeni.

Veripisaroiden tanssiessa iholla,

hymyilen, ja sitten purskahdan itkuun.

Painan pään polviini, itken.

Se ei helpota, ei yhtään.

Viillän, uudestaan ja uudestaan.

Laskeskelen jälleen pillereitä.

Pian, ihan pian.

Ei tämän näin pitänyt mennä.

Ahdistus kasvaa liian suureksi,

olen kahlittuna paikoilleni.

Kuulen ihmisten naurun päässäni,

minä epäonnistuin jälleen,

taas minulle naurettiin,

koska minä olen huono.

Miksei kukaan kuunnellut minua?

Silloin kun sitä tarvittiin.

Miksen saanut jäädä turvaan,

paikkaan jossa olen turvassa itseltäni.