En pysty päästämään irti.
En pysty koskaan unohtamaan.
Sattuu, sattuu, liikaa.
Pitäisi pystyä irrottamaan,
silloin kun ei enää voi jatkaa.
Minun olisi pitänyt miettiä aikaisemmin,
koska nyt minulla ei ole enää syytä elää.
Ennen minulla oli se yksi pieni syy.
Nyt ei ole enää mitään, tyhjyyttä.
Hakkasin rystyset verille,
tartuin terään vahingossa.
Muutama hassu viilto,
hysst, ette huomaa niitä.
Siltikään en saanut sitä
kaikkea kipua pois musta.
Yksi, kaksi, kolme.
En tiedä mitä voisin tehdä.
Tuijotan tyhjyyteen,
muistot palaavat mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti