Montako kertaa minun pitää mennä rikki,
että joku tajuaisi ettei tämä ole leikkiä.
Minulta odotetaan, että sanon olevani kunnossa,
vaikka veri tihkuisi hupparin hihan läpi,
vaikka olisin mennyt miljooniksi palasiksi.
"Olen kunnossa" minun pitää sanoa.
Ei elämän tälläistä kuuluisi olla,
minusta tuntuu ettei ole mitään järkeä olla täällä,
muiden kiusattavana, haukuttavana.
Joo, sanokaa mitä vain, ei muhun satu ikinä.
Oikeasti pienikin sana voi satuttaa pahasti.
Oikeasti minä en kestä haukkumista.
Jos voisin aloittaa alusta,
tekisin sen enemmän kuin mielelläni.
Jos voisin palata ajassa seitsemän kuukautta taaksepäin,
tekisin sen enemmän kuin mielelläni.
Jos voisin olla sellainen kuin olen,
olisin ihan erilainen.
Nyt minun pitää esittää koko ajan,
esittää vahvempaa kuin olenkaan.
Ja joku vielä kehtaa sanoa minulle
"ihankuin sä esittäisit koko ajan"
Ai, en itse sitä huomannutkaan.
Mutta koskaan en ole kelvannu omana itsenäni.
En koskaan kenellekään.
Paitsi parhaalle ystävälleni, hänelle.
Rakastan häntä vieläkin, kaiken tämän jälkeen.
Haluaisin nyt kelvata edes jollekin,
että jonkun seurassa voisin olla oma itseni.
Mitään muuta minä en toivo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti